Teksti: Timo Happonen
Kuvat: Santeri Happonen

Alumiini itsessään on varsin pehmeä metalli, joka oksidoituu eli hapettuu helposti. Suhteellisen yksinkertaisella menetelmällä alumiiniin saadaan kova, hyvännäköinen ja kulutusta kestävä pinta.  Lisäksi pinta voidaan värjätä lähes minkä väriseksi tahansa.  Anodisoinnissa kappaleen pintaan kasvatetaan sähkökemiallisen prosessin avulla oksidikerros, joka on kova ja suojaa hyvin korroosiolta.

Homma voidaan tehdä myös kotikonstein, kun hankitaan hieman kemikaaleja ja kohtuullinen, säädettävä virtalähde. Hätätilassa akkulaturikin kelpaa virran tuottajaksi. Tärkeintä on kuitenkin tietää, mitä tehdään ja miten. Prosessin onnistumisen kannalta on tärkeää, että eri työvaiheet tehdään oikeassa järjestyksessä ja huolellisesti. Työskenneltäessä happojen ja emästen kanssa on myös käytettävä sopivia suojavälineitä ja huolehdittava riittävästä työtilojen tuuletuksesta.

Esityöt

Jos anodisoitavaan esineeseen halutaan kiiltävä pinta, on se mekaanisesti kiillotettava peilikiiltäväksi. Kiillotuksen jälkeen kappale pestään puhtaaksi hiomajätteistä ja rasvasta. Pesuaineeksi soveltuu lämmin vesi, johon on sekoitettu astianpesuainetta ja tilkka ammoniakkia.

Kappaleen pinta aktivoidaan puhdistamalla eli peittaamalla se laimeassa natriumhydroksidikylvyssä. Aktivointi toimii paremmin, jos kylpy on jo muutamaan kertaan käytettyä, jolloin siihen on liuennut alumiinia. Kylvyn voi toki esivalmistella sekoittamalla alumiinia seokseen jo etukäteen.  Peittausjäte, joka näkyy kappaleen pinnassa tummana kerroksena, poistetaan noin 10% rikkihappoliuoksessa.  Huuhtelun jälkeen kappale on valmis anodisoitavaksi.

Anodisointi

Anodisoinnissa kappaleen pintaan kasvatetaan huokoinen ja kova alumiinioksidikerros. Jos esine halutaan värjätä, se on tehtävä heti anodisoinnin jälkeen. Anodisoitava esine laitetaan noin 15-20%:een rikkihappoliuokseen anodiksi eli siihen johdetaan virtalähteen positiivinen johdin. Katodina toimii vaikka puhdas alumiinilevy. Katodin pinta-ala tulisi olla lähellä käsiteltävän osan pinta-alaa. Tällöin prosessia on helpompi hallita.

Rikkihappoliuoksen väkevyys ja lämpötila sekä käytettävä jännite ja virrantiheys ovat ratkaisevia tekijöitä homman onnistumisessa. Pinnoitettavan kappaleen koon mukaan on kokeiltava sopivia arvoja, mutta ohjearvona sopivaksi virtamääräksi on noin 10-20 mA kappaleen jokaista neliösenttiä kohden. Jännite liikkuu pienehköjä kappaleita pinnoitettaessa silloin noin 1,5-6 voltin välillä ja pinnoitusaika on 10-20 minuuttia. Arvot ovat siis vain suuntaa antavia. Lopputulos riippuu käytettävästä virtalähteestä sekä jo edellä mainituista muista seikoista.

Värjäys

Kun anodisoitu kappale otetaan kylvystä, se on välittömästi huuhdeltava ja värjättävä. Anodisoinnissa syntynyt huokoinen alumiinioksidikerros mahdollistaa absorbtiovärjäyksen. Kappale upotetaan kuumaan kangasväriliuokseen (Dylon).  Väriaine imeytyy kappaleen pintaan, jonka jälkeen huokoinen kerros suljetaan pitämällä kappaletta kiehuvassa vedessä noin 15-45 minuuttia.

Nyt esine on saanut kauniin pintavärin. Kangasväriä parempia värivaihtoehtoja löytyy, mutta Dylon-kuumaväri on edullista ja sitä löytyy joka marketista.

Happoa sekoitettaessa lisätään aina ensin vesi, sitten happo. Anodisointihapon väkevyys on noin 15-20%.

Virtalähteeseen voi liittää ampeerimittarin, jonka avulla voi seurata prosessin ottamaa virtaa.

Tässä anodisointi on käynnissä ja katodina toimivan alumiinilevyn pinta kuohuu vapauttaen vetyä.

Yksi Dylon-nappi riittää reilusti pienten esineiden värjäämiseen. Tässä vettä on vajaa litra.

Esine on saanut punaisen värin pintaan.

Kappaleen pitäminen kiehuvassa vedessä sulkee huokoset, jolloin värikerros jää pysyväksi.